Kehruukone Leijona Leikkisä

Kaunis Leijona näyttelytuliaisessaan.

Elettiin muistaakseni maaliskuun alkua vuonna 2012. Olin juuri hiljattain asettunut aloilleni uuteen kotiini Lempäälässä ja istuskelin iltasella tietokoneella tekemässä töitäni niin kuin tapanani oli. Asunto tuntui hiljaiselta ja isolta. Piti pitää telkkaria päällä, jotta edes jostain tulisi mölyä. Sain illan työt tehtyä ja siirryin tutkailemaan tuttavien kuulumisia Facebookiin. Sattumalta silmääni osui kuva suloisesta kultasilmäisestä kissassa erään tuttavani seinällä. Hän etsi omalle kissalleen uutta kotia muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Vajaa 2-vuotias Leijona katsoi kuvasta minua suoraan sydämeen. En muista nukuinko yönyli vai laitoinko Saijalle heti viestiä, mutta kissa näytti niin minun kissaltani ja se olisi minulle juuri sopiva kaveri. Ehkä kissa olisi helpompi 4-vuotiaan lapsen kanssa, kun sitä ei tarvitse lenkittää. Ainoa kriteeri kissan ottamiselle oli, että se tulee toimeen lapsien kanssa. Saijalla itsellään on vuotta vanhempi poika ja kissa tuli tämän kanssa loistavasti toimeen. Joten ei muuta kun kissatarvikkeita hankkimaan.

Leijona Pirokin näyttelyssä 16.9.2012

Maaliskuun lopulla kävin hakemassa Leijonan luokseni. Kissa oli vielä kauniinpi kuin kuvissa, pikkuinen ja kova juttelemaan. Ovelle tuli heti vastaan ja kovasti oli asioita. Aivan oli vannoutuneen koiraihmisen sydän sulaa vahaa viimeistään siinä vaiheessa. Aikoiko Saija oikeasti antaa tämän ihanuuden minulle?

Leijona kotiutui luokseni loistavasti. Sain huomata, että kissa on todella leikkisä ja kova juttelemaan ja että se mielellään tulee vatsanpäälle nukkumaan kun katson televisiota. Hellyydenkipeä pieni suloinen otus. Samalla huomasin, ettei neiti siedä lattialla lojuvia vaatekasoja eikä sotkuisia nurkkia muutenkaan. Tällaisiin rojukasoihin tyttö kävi pistämässä heti merkkinsä (ts. kävi pissalla). Samoin vessasta neiti oli tarkka. Heti ilmesty vadin viereen merkki, jos astia oli liian likainen hänen makuunsa. Hyvä niin! Jonkunhan se täytyi mammallekin tapoja opettaa. =D

Alussa ulkoilutin Leijonaa valjaissa. Kun sirutus ja rokotukset olivat täydessä iskussa, pääsi tyttö vapaasti vipeltämään ulkona, kuten hevostallin hiirikissana oli tottunut. En ajatellut vaaroja sen paremmin. Ajattelin, että kyllä kissa itsestään huolen pitää. Alkukesästä meille muutti maine coon Hani, josta tuli Leijonan paras ystävä. Hani ulkoili valjaissa ja Leijona kantoi tälle saalista: hiiriä, myyriä, lintuja. Tyttö oli kova saalistamaan. Hani kävi näyttelyissä paljon sen kesän aikana ja monesti ennen näyttelyreissuunlähtöä Hani ulkoili valjaissa pihassa ja Leijona toi pikkusiskolle evästä. Ihan kuin sanoakseen, että "syöhän nyt pikkusisko, että jaksat sitten taas olla nätti".

Vuoden kotikissa-pokaali.

Myöhemmin Terttu sai houkuteltua minutkin kauniin Leijonan kanssa kissanäyttelyihin. Aluksi käytiin ihan vain kokeeksi ja Hanin iloksi Pirokin näyttelyssä syyskuussa 2012. Leijona osoittautui erinomaiseksi näyttelykissaksi. Tyttö selvästi nautti hulinasta ja häntä pystyssä käveli valjaissaan tutkimaan myyntikojuja ja muutenkin selvästi nautti näyttelyhumusta ja ihmisten huomiosta. BIS-pokaalin kanssa lähdettiin kotiin. Mentiin toistekin, koska Leijona niin kovasti halusi ja aika monta kertaa neiti tyhjensi parhaan kotikissan palkintopöydän hurmaavalla olemuksellaan ja kauneudellaan. Kun Hani lopetti näyttelyissä käymisen, hiipui meiltä Leijonankin kanssa into siihen puuhaan. Sen verran paljon kuitenkin ehdimme kiertää näyttelyitä, että Leijonasta tuli Pirkanmaan rotukissayhdistyksen (Pirok) vuoden kotikissa vuosimallia 2012. Pokaali on kirjahyllyssä ja diplomi kansiossa muistona tästä. Ehkä vielä joskus taas Leijonakin pääsee mukaan näyttelyyn. Mene ja tiedä. =)

Leijona Turussa 2012 molempina päivinä BIS.

Näyttelyiden takia piti Leijonan kynnet leikata lyhyiksi enkä voinut päästää sitä vapaana ulos ennen kuin olivat taas kasvaneet teräviksi. Sitten pikkuhiljaa en enää uskaltanut laskea sitä ulos vapaana enää ollenkaan. Kaikenlaisia kauhukuvia rupesin kuvittelemaan mitä kaikkea tuolle ihmisrakkaalle otukselle voikaan ulkona sattua kun en ole sitä valvomassa. Muutama kerta yömyöhällä valvoin ja odottelin sydän syrjällään, että tuleeko se kotiin vai onko sille jotain sattunut. Hysteerisenä kävin ovella huutelemassa. Sitten alkoi korviin kuulua juttua lähialueen kulkukissoista ja niiden loukutuksista ja ilkeistä naapureista, jotka oli yhden kissan teloneet lopetuskuntoiseksi. Lisäksi Leijona pyrki mielellään ihmisten asuntoihin sisälle ja muutenkin halusi olla ihmisten lähellä. Miten helppo sille olisi tehdä jotain pahaa jos haluaisi?!? Se niin luotti kaikkiin ihmisiin 110%. Päätin, että Leijona saa tottua ulkoilemaan valjaissa ja valvotusti, piste. Ja Leijonahan tyytyi siihen, kun huomasi, että joka päivä pääsee kuitenkin ulos.

Leijona ja BIS-poseeraus.

Nykyisin kissoilla on n. 25 neliöinen ulkotarha, joka on niiden paratiisi. Erityisesti Leijona nauttii suunnattomasti, kun saa mennä ja tulla tarhaan ja sisälle miten haluaa - ainakin kesäaikaan. Talvella ikkunaa ei voi pitää auki ja ulos pääsee erikseen pyytämällä. Se tuntuu riittävän hälle oikein hyvin. Saalistakin on neiti tarhasta napannut ainakin yhden rotan verran ja oletettavasti melko monen hiiren verran. Talvella pakkasraja tuntuu neidillä olevan -25 astetta, muuten hän ulkoilee kelistä riippumatta joka päivä ympäri vuoden. Coonit eivät ulos nenujansa laita, kun lumi tulee maahan ja lämpö tippuu nollan alapuolelle.

Leijona on luoteeltaan ihastuttava kissaneiti, jolla vauhtia tuntuu piisaavan. Ihmisiä kohtaan Leijona on hyvin avoin ja se yleensä meneekin vieraita vastaan koirien vanavedessä. Naapuruston lapset pitävät Leijonasta kovasti, koska sitä on helppo silitellä ja sylitellä. Sosiaaliselta kissalta saa mammakin kuulla kunniansa, jos on liian pitkään töissä tai vaikka yönkin poissa kotoa. Siitä riittää sanottavaa. Leijona kun kuitenkin nukkuu mamman kyljenpäällä tai polvitaipeessa mielellään koko yön ja se on kertakaikkiaan anteeksiantamatonta, jos ei tulla yöksi kotiin.

Sisarrakkautta.

Leijona on ottanut kaikki uudet tulokkaat avosylin vastaan - Cibeä lukuunottamatta. Cibeen Leijona suhtautui alussa melko pitkän aikaa hyvin epäluuloisesti. Poikaparka oli pitkään suurennuslasin alla. Ei mitään asiaa makkariin mamman viereen eikä kissatarhaan Leijonan paratiisiin. Vasta noin puoli vuotta Ciben tulon jälkeen Leijona alkoi hyväksyä pojan olemassaolon. Nyt reilun vuoden jälkeen kyräily on muuttunut varaukselliseksi leikiksi ja poikakin saa tulla kissatarhaan nauttimaan ulkoilmasta. Mitään hirvittäviä kissatappeluita täällä ei ole ollut, enemmänkin kyräilyä ja pientä tassuttelua siinä kohtaa, kun tulokas on ylittänyt sallitun rajan.

Siskokset talvella 2012.

Koirista Leijona ei välitä tuon taivaallista. Ainoa, jota vähän välillä pitää jallittaa, on Alli. Allia Leijona härnää ja provosoi juoksemaan perässään. Se tulee Allin nenun eteen, puskee kuonoa ja sanoo kurnauskis. Sen jälkeen salamana kääntyy, läppäsee tassulla kuonolle (ilmeisesti ilman kynsiä, koska veri ei tässä leikissä valu) ja pinkaisee hirveetä vauhtia karkuun. Ja Alli hömelönä perässä. Niillä kahdella on selvästi ihan omat leikit. Tipsuja Leijona vaan lähinnä puskee ja pesee.

Kiitos kun luitte tarinani! t. Leijona

Ihana Leijona! Kiitos Saija, että sain tämän ihanan kisumisun kaverikseni. En tiedä miten saisin edes nukutuksi, ellei Leijona iltaisin käpertyisi viereeni ja kehräisi minua uneen. Erityisesti silloin, kun olen surullinen, Leijona tai Hani (toisinaan kumpikin) tulee minua lohduttamaan ja kehrää vieressäni kunnes nukahdan. Uskomattomia tapauksia!