Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Pentulaatikon kuulumisia

Kuva
Kevättytöt 12 päivää Pikkuväki on jo päässyt huikeaan kahden viikon ikään . Tänään on punnattu  lapsukaiset ja tarjottu ensimmäinen erä matolääkettä. Painoa on tytöille tullut mukavasti. Reilusti ovat kolminkertaistaneet kahdessa viikossa syntymäpainonsa jokainen. Hyvä niin! Silmätkin alkavat olla tytöillä jo auki. Kevätneito 12 päivää. Kevätesikko 12 päivää Kevätaurinko 12 päivää Kevätaurinko 2 viikkoa Kevätesikko 2 viikkoa Kevätneito 2 viikkoa Pikkumies aamupalalla Vain yksi on porukasta poissa . Pieni Kevätheilamme jouduttiin laskea koirien enkelikuoroon pääsiäislauantaina myöhään illalla. Nesteytimme poikaa apteekista ostamallani nesteytysaineella ja ruokimme 3 tunnin välein millin ruiskulla monta päivää. Pojan paino ei kuitenkaan sanottavasti noussut. Lopulta pääsiäisenä se alkoi saada todella pahoja hengitysvaikeuksia. Pääsiäislauantaina kiikutimme hänet Tampereen Tuhatjalan päivystykseen. Epäilin itse, että kyseessä voisi olla keuhkokuume, joka

Kevät-pentue on syntynyt 15.3.2016

Kuva
Vastasyntyneet, muutaman tunnin ikäiset. Ihana odotus päättyi 15.-16.3. välisenä yönä nipin napin ennen puoltayötä. Ensimmäinen pentu (pikkupoika) syntyi kympin uutisiksi n. klo 22 ja viimeinen syntyi 16. päivän puolella n. klo 00:20. Kolme isoa tyttöä ja pikkuinen tomera poika syntyivät. Synnytys meni loppujenlopuksi hyvin ja kaikki pennut oppivat tissille vielä ennen aamua. Tosin poika meinasi alussa jäädä isompien siskojensa jalkoihin (oli melkein puolet pienempi kuin isoin tyttö), mutta sitkeänä kaverina sekin on alkanut kerätä painoa mukavasti. Hieman olen sen kasvua avittanut korvikkeella. Pennut ovat kaikki eri värisiä. Kaikki kuitenkin luultavasti ovat soopeleita. Poika vaikuttaa mustalta, mutta nyt turkki on alkanut niskasta selvästi punertaa, joten soopeli siitä varmastikin tulee. Samoin kirjavan tytön laikut ovat muuttuneet selvästi ruskeiksi vaikka alussa näyttivät aivan mustilta. Kaikkien turkki tuntuu hieman punertavan. Ehkä Kevätesikon turkki on kaikkein harmain

Pikkuinen Milli

Kuva
Vähäiselle on jäänyt kirjoittelu tänä talvena. Mutta olemassa edelleen ollaan. Kaikki elukat (ja ihmisetkin) ovat entisellään ja voivat hyvin. Yksi uusi tulokaskin on joukkoon saatu. Uuden vuoden aattona luoksemme nimittäin muutti pikkuinen maine coon -tyttö Milli , Kasmasiinin Desiree . Kissa tuli Terttu Juvosen ja Harri Uituksen Kasmasiinin kissalasta Valkeakoskelta . Milli on kotiutunut hyvin vaikka koirat aluksi hieman pelottivat. Ne kun tahtoivat niin kovasti tehdä tuttavuutta uuden ihanan tulokkaan kanssa. Muutaman päivän Milli tarkkaili tilannetta yläkerran rapusta portin takaa, jossa ymmärsi saavansa olla rauhassa koirilta. Kun ajatustyö oli tehty, kissa ilmeisesti totesi koirien olevan ihan ok kamuja ja uteliaisuus voitti. Nyt reilun parin kuukauden jälkeen pentu ei enää pelkää koiria ollenkaan. Tipsuilta saa välillä märkiä pusuja kuonolle ja korviin, mutta ne Milli ottaa tyytyväisenä vastaan. Koirille piti näyttää miten iso Milli on! Kissoista Cibe otti heti alusta

Tiibetinspanieleiden erikoisnäyttely 5.3.2016 Hyvinkäällä

Kuva
Tiibetinspanieleiden erikoisnäyttely pidettiin lauantaina 5.3.2016 Hyvinkäällä koiraurheiluhallilla. Paikka oli sama kuin edeltävinä vuosinakin. Reitti olikin siis jo tuttu, koira vaan tällä kertaa eri kuin aiemmin. Hipsun ja Lotten kun oli tarkoitus molempien olla äippälomalla tuossa vaiheessa, olin ilmoittanut näyttelyyn kasvattimme Supin . Valitettavasti tyttö ehti tiputtaa karvansa juuri ennen näyttelyä. Neidillä ei ollut yhtään aluskarvaa ja se oli karvattomampi kuin yksikään pentukehän tepsuttelijoista. Päätin kuitenkin viedä tytön kehään vaikka suoraan sanoen hävetti. =D Nuorten luokassa käytiin tekemässä kehässä melko haparoiva esitys ja pokkaamassa muutama kaunis sana sekä keltainen nauha (H eli hyvä). Se oli oikeastaan juuri se mitä olin ajatellutkin sieltä mahdollisesti saatavan. Supin arvosteli ranskalainen tuomari Patrick Dewaele , joka oli mukava. Erityisesti pidin siitä, että  hänellä oli aikaa jutella ja perustella päätöstään siitä miksi koirani ei häntä miellyttäny