Tervetuloa kennel Qoontip's kotisivuille ja blogiin! Täältä löydät tietoa meistä ja tarinoita elämästämme koirien ja kissojen näkökulmasta tarkasteltuna. Tässä laumassa harrastetaan koiranäyttelyitä, oloilua koirien kanssa ja pienimuotoista kasvatustakin. Aika-ajoin syntyy koiravauvoja ja kissavauvojakin.
Ihastuttava yökyläilijä Sisu
Hae linkki
Facebook
X
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
Iltalenkillä.
Sisu (11kk) poseeraa. Hieman tepposia teki kameran salama.
Meillä oli tänä viikonloppuna ilo saada huolehtia yhdestä Supermooneistamme, Sisusta (Qoontip's Supermoon Titan) muutaman päivän ajan. Samalla pääsimme näkemään millainen poika hänestä onkaan kasvanut. Ikää Sisulla on 11 kk ja odotimme näkevämme ehkä hieman jotain muuta kuin mitä näimme. Noin puolessa vuodessa poika on kasvanut huimasti ja oli selvästi paljon isompi kuin Hipsu-emonsa ja Lotte-tätinsä. Myös turkki oli komean musta ja pikkuleijonanharja hulmusi kiiltävänä tuulessa kun lenkkeiltiin. Oikea tuulitukka. Ja luonne! Ihanan rauhallinen ja leppoisa poika. Ei turhia hötkyile ja heti paikat tutkittuaan oli kuin kotonaan konsanaan.
Leikin hurmaa äipän kanssa.
Vierailu sujui hyvin. Hipsu ja Lotte ensimmäisenä iltana muistuttivat poikaa paikastaan (hormoonit pojalla jo kovasti hyrräävät), mutta toisena päivänä alkoivatkin jo leikit. Varsinkin Hipsu-äiti innostui leikkimään lapsensa kanssa vaikka harvoin leikkii Lottenkaan kanssa. Lenkitkin sujuivat hyvin vaikka hieman etukäteen mietin, että mahdetaanko porukassa mihinkään päästä. Supi kun on melkoinen rasavilli narunpäässä eikä sen vierailujen aikana ole mahdollista tehdä pidempää lenkkiä yksinään kolmen koiran kanssa. Sisun kanssa kuitenkin onnistui hyvin, vaikka tunteita selvästi nousikin pintaan kun vastaan tuli vääränlaisia koiria. Helposti kuitenkin päästiin tekemään ihan hyvän mittaisia lenkkejä ja jopa Hipsu liikkui hieman reippaammin kun piti Sisua vahtia. Ihan ylpeän oloisena kulki sekä emo että täti komean vieraansa rinnalla lenkillä - eikä narun toisessa päässäkään kovin huonolla fiiliksellä oltu. Kiitos Perälän Sirpalle Revonhännän kenneliin, että lainasi aikoinaan Gomiaa Goraniaan, ihan gomiaa jälkeä saivat Hipsun kanssa aikaan. :)
Lepohetki.
Kiitos Karita, kun olet pitänyt pojasta näin hyvää huolta! On ihana tietää, että koiralla on hyvä koti.
9-ryhmän loppukehä alkamassa. Sunnuntaina 11.9. matkustimme Helyn ja Teron kanssa Suomen welsh corgi seura ry :n järjestämiin kaikkien rotujen pentunäyttelyyn Tampereen Kauppiin vinttikoiraradalle. Matka ei ollut pitkä ja ilma oli erittäin ihana. Auton mittari näytti yli 20 astetta. Hely arvostelussa Näyttely oli Helyn ensimmäinen. Tästä oli hyvä aloittaa. Harjoituksissa on pari kertaa käyty, mutta tämä oli ensimmäinen tapahtuma, jossa paikalla oli paljon erinäköisiä koiria ja paljon ihmisiä. Järjestelyt oli hyvin tehty ja näyttely sujui mukavasti ja aikataulussa. Oli ihana nähdä eri rotuisia pienempiä ja isompia pentuja pitkähköllä nurmikolla viilettämässä. Helylle nurmi oli hieman turhan korkeaa. Tuntui, ettei se kunnolla pääse eteenpäin muuta kun loikkimalla. Sen verran töpöt tipsujalat sillä on. Onneksi kehässä oli hieman matalampaa nurmea. Mallikkaasti tyttö kuitenkin kipitteli lopulta - vaikka puhti alkoikin kehään päästyään jo olla ihan lopussa. Tuomari Juha Put...
Vähäiselle on jäänyt kirjoittelu tänä talvena. Mutta olemassa edelleen ollaan. Kaikki elukat (ja ihmisetkin) ovat entisellään ja voivat hyvin. Yksi uusi tulokaskin on joukkoon saatu. Uuden vuoden aattona luoksemme nimittäin muutti pikkuinen maine coon -tyttö Milli , Kasmasiinin Desiree . Kissa tuli Terttu Juvosen ja Harri Uituksen Kasmasiinin kissalasta Valkeakoskelta . Milli on kotiutunut hyvin vaikka koirat aluksi hieman pelottivat. Ne kun tahtoivat niin kovasti tehdä tuttavuutta uuden ihanan tulokkaan kanssa. Muutaman päivän Milli tarkkaili tilannetta yläkerran rapusta portin takaa, jossa ymmärsi saavansa olla rauhassa koirilta. Kun ajatustyö oli tehty, kissa ilmeisesti totesi koirien olevan ihan ok kamuja ja uteliaisuus voitti. Nyt reilun parin kuukauden jälkeen pentu ei enää pelkää koiria ollenkaan. Tipsuilta saa välillä märkiä pusuja kuonolle ja korviin, mutta ne Milli ottaa tyytyväisenä vastaan. Koirille piti näyttää miten iso Milli on! Kissoista Cibe otti heti alusta...
Lotte pikkuisena siskon viekussa. Siskokset Hipsu ja Lotte Zin-Tip Charlotte , eli tuttavallisemmin Lotte , Lotte-Potte-Papana tai Securitas-Lotte, tuli meille Anjalta kuten Hipsukin. Olin Kasvattajan peruskurssilla Ellivuoressa lokakuussa 2013 kun Anja soitti ja sanoi, että "nyt tuli todella tumman näköinen tyttöpentu". Pakkohan sitä oli käydä heti katsomassa kerta jos toinenkin ja jäskätettiin, että millainen neiti siitä kehittyykään. Pentukopassa Lotte laittoi kaikki neljä veljeään ojennukseen vaikka porukan pienin olikin. Lotte muutti meille jouluaatonaattona 2013. Erottamattomat. Tämä neiti on alusta asti osannut pitää puolensa kun tähän taloon tuli. Pentukopassa opitut velipoikien jallitustaidot pääsivät uusiokäyttöön uudessa laumassa. Vielä samaisena iltana, kun oli meille saapunut, se laittoi järjestykseen lähes 40-kiloisen Allin (se mitä siinä oli järjestykseen laittamista, kun Alli melkein kehräsi kuin kissa innostuessaan uudesta vauvasta),...
Ihana ja kerrassaan komea Sisu <3
VastaaPoistakyllä on mukava ja ilo odotella Jackille "veljeä" !
Ihanan leikkisä video :D
Kiitos! =) Sitä "veikkaa" tässä kovasti suunnitellaan. ;)
Poista