Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.

Koirien ja kissojen hampaista ja niiden hoidosta

Kuva
Monesti olen pohtinut koiruleitteni ja kissojenikin hampaita. Yleensä ne ovat asioita, joita eläimet eivät mielellään antaisi katsoa ja joiden terveydestä muutenkaan ei tunnuta olevan ikinä liian kiinnostuneita. Omat hampaansa me kaikki ihmiset huollamme ja pesemme, mutta lemmikkien suu yleensä unohtuu. Koirilla ja kissoillakin suun hyvinvointi on ihan yhtä tärkeää kuin meidän ihmistenkin suun hyvinvointi. Koirilla ja kissoilla on leikkaavat hampaat eikä niissä käytännössä ole purupintoja kuten meillä ihmisillä on. Niiden hampaat on tarkoitettu saaliin palosteluun nieltäväksi sopivan kokoisiin paloihin. Ne eivät siis jauha ruokaansa suussaan kuten me ihmiset teemme, vaan nielevät ruokansa paloina. Tämä tavallaan helpottaa hampaiden hoitoa, mutta tuo siihen myös omia haasteitaan. Kissojen ja koirien hammasvaivoista Kissojen ja koirien suuvaivat ovat pitkälti hyvin samankaltaisia. Jostain syystä olen käynyt viime aikoina enemmän kuuntelemassa terveystietoa kissoista kun koirist