Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Tiibetinspanielit ry:n Tampereen aluetoiminnan pikkujoulut 14.11.2015

Kuva
Lauantaina 14.11.2015 me käytiin tipsutyttöjen ja Helmin kanssa Tiibetinspanielit ry:n Tampereen aluetoiminnan järjestämissä pikkujouluissa. Meidän vetäjät Sari Virtanen ja Anne Marjamäki olivat hankkineet paikalle eläinten fysioterapeutti Elina Karhumäen kertomaan meille koirien hieronnasta. Siellä sitä sitten istuttiin toista tuntia pentukehässä Muppetin (eläintarvikeliike Pirkkalassa) takaosassa ja opeteltiin tunnustelemaan koirien lihaksia ja rentouttamaan niitä. Oli kyllä aivan loistava sessio! Paljon opin taas uutta koiristani ja niiden hoidosta. Hipsultakin löytyi pitkästä selästään muutamia jumiutuneita lihaksia, joita tässä nyt ruvetaan kotikonstein aukomaan. Ei mitään pahoja ollut, mutta selvästi muutamia kipeitäkin kohtia selässä, joita helposti tällaisille pitkärunkoisille koirille tulee. Kerran viikossa taisi olla suositus, otamme tämän siis viikko-ohjelmaan tytöille. Muutenkin paikalle oli saapunut mukavasti tipsuväkeä omistajineen ja nyyttäreiden ansiosta tar

Kissanpentujen varhaisten kokemusten merkitys (David Applebya 17.10.2015 referoiden)

Kuva
Kävin lauantaina 17.10.2015 kuuntelemassa hyviä luentoja Hämeenlinnan Aulangolla sekä kissojen että koirien varhaisten pentuviikkojen merkityksestä aikuisen eläimen toimintaan sekä geenitutkimuksen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Kirjoittelen näistä koirapuolen asioista varmasti myöhemmin lisää tänne blogiini. Ruokinnan osuus meni itseltäni ohi, koska halusin kuunnella esitykset sekä koiranpentujen että kissanpentujen sosiaalistamisen merkityksistä. Mitä eroja niissä on, miten minun pentujen kanssa toimiessani pitäisi ottaa kummankin lajin kohdalla huomioon? Molemman sorttisia vauveleita kun toivottavasti saan jatkossakin kotonani hoivailla ja maailmalle laskea. Tilaisuus oli Royal Caninin järjestämä ja suunnattu kissojen ja koirien kasvattajille . Sekä koira- että kissaihmisille oli omat rinnakkaiset tilaisuutensa. Osallistuin kennelin nimissä tilaisuuteen, mutta tässä tarinassa referoin David Applebyn ( AB klinikka ) viimeistä esitystä kissapuolelta, joka käsitteli kissan

Supermoonit 1 vuotta 11.8.2015

Kuva
Niin se aika rientää ja meidän kennelimme ensimmäinen pentue täytti ensimmäisen vuotensa elokuun 11. päivänä. Pyysin lapsukaisista heidän omistajiltaan kuvia ja kommentteja ja heidän luvallaan laitan tänne blogiinkin muutamia kuvia heistä. Supermoon -pentue syntyi superkuun aikaan ja pennut onkin siksi nimetty kuiden mukaan. Hipsu käynnisteli synnytystään ja kävimme hänen kanssaan läpi yön ulkona ihailemassa suurta ja kirkasta kuuta. Seuraavana aamuna alkoivat Supermoonit syntyä. Ensimmäisenä syntyi Hamilton klo 5:10 . Voi sitä tunnetta kun sai ensimmäistä kertaa pidellä kädessään omaa kasvattiaan. Se oli niin kaunis, niin ihana hetki. Varmasti muistan sen ikuisesti. Seuraavana aamun sarastukseen syntyi Sisu klo 6:00 , sitten Jape klo 6:35 ja Enceladus klo 7:25 . Tässä vaiheessa oli pentuja syntynyt jo yksi enemmän kuin mitä ultrassa oli näkynyt, joten Anja (Hipsun ja Lotten kasvattaja) lähti kotiin nukkumaan kun Hipsukin näytti rauhoittuvan pentujaan hoitamaan. Hieman harmittelimme

Cibe Ciibert Cibelius, laulava komistus

Kuva
    Cibe Espoossa 2014. Cibe tarkistamassa mamman matkalaukkua. Rotcat Chibbo , paremmin meillä tunnettu nimellä Cibe , Ciibert, Cibedeemus, Cibelius, Cibsukka, Cibuli... onhan näitä lempinimiä useitakin tälle seuralliselle lähes 10-kiloiselle pikkupojalle. Cibe on Hanin ensimmäisten pentujen isä, joka monien sattumien jälkeen päätyi meille viettämään eläkepäiviään kastraattina syksyllä 2013. Minä vallan ihastuin poikaan silloin kun oli meillä astutuspuuhissa. Niin kiltti ja puhelias poika. Myöhemmin Cibe onkin osoittautunut hyväksi "laulajaksi". Soinnukkaalla tenorillaan se esittää asiansa niin ihmisille, muille elukoille kuin vesikipolleenkin. Kyllä, vesikipolle. Sille pitää ehdottomasti laulaa lurauttaa värssy ennen kuin siitä voi juoda. Mielelläni annoin sille kodin - vaikka pitkään asiaa harkitsinkin. En ole katunut. Kissanäyttelyiden saloja selvittämään Ciben otin meille asumaan ja jonkin verran olemme näyttelyitä kierrelleetkin. Tällä hetkellä poika on yht

Suomen Salukikerhon match show Tampereella 27.7.2015

Kuva
Mätsäritunnelmaa Kaupin Vinttikoiraradalla. Tänään maanantaina 27.7.2015 me mätsäiltiin vaihteeksi Supin (Qoontip's Supermoon Rhea) kanssa Kaupin Vinttikoiraradalla Tampereella . Hieman tunnen omantunnonpistoksia sydämessäni Supin kouluttamisesta näyttelyihin, joten ajattelin viedä tytön match showhun. Tämä Suomen Salukikerhon järjestämä mätsäri tuli sopivaan saumaan, kun vielä olen tämän viikon lomallakin. Menimme puoli tuntia ilmoittautumisen alettua ja paikka oli jo täynnä ihmisiä. Jonotuksessa taisi mennä lähemmäs puoli tuntia. Väkeä oli paljon, mikä tietysti on hyvä järjestävän tahon kannalta. Paikkana vinttikoirarata on hyvä erityisesti sijaintinsa ansiosta tällaiseen tapahtumaan. Nurmialue juoksuradan keskellä on ihanteellinen paikka tällaiselle, mutta tänään se oli monin paikoin ikävänkin märkä sateisen kesän jäljiltä. Koirien tassut kuraantuivat ja omatkin kengät olivat ihan märät. Onnistuin tietysti heti kättelyssä kävelemään jostain sopivasti nurmen alla olevast

Kehruukone Leijona Leikkisä

Kuva
Kaunis Leijona näyttelytuliaisessaan. Elettiin muistaakseni maaliskuun alkua vuonna 2012 . Olin juuri hiljattain asettunut aloilleni uuteen kotiini Lempäälässä ja istuskelin iltasella tietokoneella tekemässä töitäni niin kuin tapanani oli. Asunto tuntui hiljaiselta ja isolta. Piti pitää telkkaria päällä, jotta edes jostain tulisi mölyä. Sain illan työt tehtyä ja siirryin tutkailemaan tuttavien kuulumisia Facebookiin. Sattumalta silmääni osui kuva suloisesta kultasilmäisestä kissassa erään tuttavani seinällä. Hän etsi omalle kissalleen uutta kotia muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Vajaa 2-vuotias Leijona katsoi kuvasta minua suoraan sydämeen. En muista nukuinko yönyli vai laitoinko Saijalle heti viestiä, mutta kissa näytti niin minun kissaltani ja se olisi minulle juuri sopiva kaveri. Ehkä kissa olisi helpompi 4-vuotiaan lapsen kanssa, kun sitä ei tarvitse lenkittää. Ainoa kriteeri kissan ottamiselle oli, että se tulee toimeen lapsien kanssa. Saijalla itsellään on vuotta vanhempi

Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa, Tuulimäen kuningatar Hani

Kuva
Hanin pääsiäisposeeraus. Hani 10 kk. Coonflakes Xtravaganza Nina Hagen eli Hani on meillä sijoituksessa ja kuuluu Kasmasiinin -kissalaan  ja Chatvallon -kissalaan vauvojensa osalta. Hani tuli meille hieman sattumalta, kun Sari Chatvallon-kissalasta halusi tuoda Suomeen kasvatukseen naaraan yhdessä Kasmasiinin-kissalan Tertun ja Harrin kanssa. Kissalle piti löytää sijoituskoti ja ajattelin kaverin olevan hyväksi Leijonalle. Maine coon eista en tiennyt  muuta kuin sen, että tiesin Sarilla sellaisia olevan ja että ne on isoja kissoja. Terttu minulle on sitten myöhemmin kertonut rodusta enemmänkin. Samoin Tertun avustuksella olen päässyt tutustumaan kissojen kasvattamiseen ja näyttelyttämiseen muutenkin perusteellisesti viimeisten vuosien aikana. Kiitos siitä, Terttu! Hain Hanin itse Saksasta Düsseldorfin lentokentältä toukokuussa 2012, jonne Hanin kasvattaja hänet Hollannista toi. Lennot oli suunniteltu siten, että matka olisi 16-viikkoiselle kissanpennulle mahdollisimman mu