Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Vauhti kiihtyy: Räppärit 6 viikkoa

Kuva
Räppärit 6 viikkoa. Meeri (vas), Elmeri ja Miklu Vauhtiveikot, pikku-räppärit saavuttivat viime viikolla jo huikean 6 viikon iän. Kiinteä ruoka maistuu jo varsin hyvin ja annoskoot ovat kasvaneet selvästi. Isompien ruoka-aikoina keittiössä parveilee muutaman kissan ja neljän koiran asemasta nyt muutama kissa ja neljä vähän isompaa koiraa ja kolme hieman pienempää. Ahnaasti painelevat murinoista välittämättä tipsumaisella määrätietoisuudella isompien kipoille - elleivät ensin saa nokkansa eteen omaa lautastaan. Helyä kovin kiinnostaisi vauvojen ruoat. Ne kun selvästi saavat paljon parempaa ruokaa kuin hän. Qoontip's Mikael Gabriel 6 viikkoa. Etsii vielä omaa kotiaan. Muutoin vauhti sen kun kiihtyy vauveleilla. Ovat jo niin ison näköisiäkin. Eikä pentuaitauksessa oltaisi enää sitäkään vähää kuin mitä ennen ollaan oltu. Pennut saavatkin juoksennella vapaasti ympäriinsä aina silloin kun olemme itsekin kotona. Yön kuitenkin viettävät pentuaitauksessaan ettei kukaan yöllinen k

Räppäreiden kuulumisia: maailmanvalloitus on alkanut!

Kuva
Pikkuiset rähinä-räppärit täyttivät viime viikolla jo neljä viikkoa. Kamerasta oli akku loppunut ja laturi oli hukassa. Hetki meni että uusi laturi löytyi ja saatiin taas kamera toimimaan. Tässä tulee siis kuvia 4 viikon ja 4 päivän ikäisistä vauveleista. Kovasti ovat  pikkuiset kasvaneet ja touhua tuntuu riittävän. On ihana huomata, kuinka pienet nappisilmät katsovat heti sinua kun pentuaitauksen viereen menet katselemaan. Ensin mytystä aukeaa yhden silmät, kohta on jo kaikki kolme hereillä. Sitten kun vähän juttelee, alkaa hulina ja vauvelit tulevat häntä heiluen vastaan. Pentuaitauskin on jo ihan liian pieni näille vesseleille. Kovasti vikisten pyydetään vähän väliä pois aitauksesta kun pitää päästä maailmaa tutkimaan. Olohuone onkin jo koluttu läpikotaisin ja neiti tänään jo laajensi maailmaansa eteisenkin puolelle. Hieman on meno vielä hoipertelevaa, mutta jalat ovat jo kaikilla hienosti alla ja pikkuiset kaverit näyttävät jo hyvinkin miniatyyri-tipsuilta. Ihania.

Terveiset 3-viikkoisilta räppäreiltä

Kuva
Syli täynnä vauveleita. <3 Lotten rähinä-räppärit täyttivät jo 3 viikkoa! Aika menee nopeasti ja vauhti pikkuhiljaa kiihtyy pentulaatikossa. Takajalat ovat jo löytyneet alle ja neljällä tassulla kovasti harjoitellaan eteenpäin menemistä - ja välillä taaksepäinkin. Liekö sitten tarkoitus mennä milloinkin mihinkäkin suuntaan... Oheisella videolla Elastinen tekee mielikuvaharjoituksia tassujen käytöstä unissaan. Kaikki kolme pentua ovat myös saavuttaneet ensimmäisen kilon painoetapin. Hyvin tuntuu emolla maitoa riittävän ja ihailtavan järjestelmällisesti hän pentujaan hoitaakin. Selvästi järjestys tuntuu olevan, että ensin maitoa, sitten jokaisen pisutus ja kakkitus vuorollaan ja sen jälkeen hieman valvottua leikkiä ja unoset. Unosia emo vahtii laatikon ulkopuolelta. Alla on tuoreita kuvia vauveleista. Qoontips's Mercedes Bentso 3 viikkoa Qoontip's Mikael Gabriel 3 viikkoa Qoontip's Elastinen 3 viikkoa