Koiramessut 10.-11.12.2016 Helsingissä


Hely odottaa kehäänpääsyä Messukeskuksen Helsinki Puppy Showssa lauantaina.
Viikonloppuna käytiin Helyn kanssa hieman Isolla Kirkolla katsomassa millaista on isossa kansainvälisessä näyttelyssä. En ole aikaisemmin käynytkään tuolla, joten jo oli korkea aikakin. Hely osallistui vielä pentunäyttelyyn, eli pääasiassa vietimme aikaamme Messukeskuksen toisessa kerroksessa, jossa järjestettiin lauantaina Helsinki Puppy Show 2016 ja sunnuntaina Voittaja Puppy Show 2016.

Lauantaina Helyä jännitti melkoisesti. Se mennä luimisteli ja pääasiassa olisi viihtynyt sylissä tai boksissaan. Eikä mikään ihmekään kun paikalle oli ilmoittautunut näille kahdelle päivälle yhteensä n. 16 000 koiraa. Pentupuolella se oli hieman rennompi, mutta alakerran isojen joukossa sitä selvästi jännitti. Edes herkut eivät kelvanneet. Eikä pissaakaan tullut koko päivänä. Vasta kun kotiin päästiin illalla, se suostui pissimään ja kakkimaan. Kehässä mentiin nenä maassa ja korvat luimussa. Jäätiin ainoina ilman sijoitusta ja ilman KP:ta (kunniapalkinto). Kaikki muut neljä kilpasiskoa saivat KP:nsa. Eikä tilannetta helpottanut yhtään sekään, että minä itse jännitin ihan hirveästi. Eka KV-näyttely oman kasvatin kanssa pisti puntin tutisemaan. =D

Matkaseurana meillä oli Merja ja Salli -snautseri. Salli osallistui junioriluokkaan ja sijoittui lauantaina hienosti neljänneksi. Junnunarttuja oli todella monta.
Tytöt pallomeressä. Hely on jo löytänyt herkkulelun.


Kehien jälkeen alkoi Helynkin meno hieman rentoutua, kun päästiin herkkuostoksille messualueelle. Kaikkea kivaa tarttuikin matkaan mukaan. HauHaun standillä oli koirien pallomeri, joka oli tytöistä aluksi hieman pelottava. Ensin ei Helykään meinannut millään uskaltaa mennä pallojen sekaan, kun tassut eivät meinanneet ylettyä pohjaan ollenkaan. Mutta sitten se huomasi, että pohjalle oli piilotettu herkuilla täytettyjä leluja! Eikä sitä sitten olisi saanut sieltä merestä pois ollenkaan. Paljon palloja ja herkkuja. Helyn paratiisi suorastaan. =D Sallikin viihtyi.

Yö kotona tuttujen karvakamujen kanssa teki selvästi Helylle ja minullekin hyvää. Seuraavana aamuna minun ei tarvinut kun sanoa, että "Lähteekö Hely mamman kanssa koiranäyttelyyn" niin tyttö oli salamana ovella istumassa. Että joko mennään! Ihan eri meininki olikin. Tällä kertaa häntä kaarella selänpäällä haukuttiin ensimmäiset noin sata vastaantulevaa isoa koiraa reippaasti ihan pystyyn. Sitten ei enää viitsitty haukkuakaan loppupäivänä, mutta ei kyllä boksissakaan oltaisi oltu. Hely taapersi reippaasti pitkin messualuetta. Käytiin katsomassa snautserikehää Sallin ja Merjan kanssa ja sitten sillä välin kun Hely nukkui päikkäreitään, kävin itse katsastamassa tipsupojat. Josko sulhoja saisi tytöille... Komeita olivat. <3 Sitten kierreltiin myyntikojuilla ja käytiin ihmettelemässä tapahtumalavalla isompien koirien taidonnäytteitä.

Merja, Hely ja Salli.
Hely oli lauantain tapaan jälleen sunnuntaina viimeisten joukossa kehässä. Kello taisi olla yli kaksi kun sen vuoro tuli. Kotoa oli kuitenkin lähdetty jo ennen aamu-seitsemää. Tällä kertaa vire säilyi kuitenkin kivasti ja Hely liikkui kehässä reippaasti. Sillä tuntui olevan koko päivän tosi hauskaa.

Loppu arvioinnista meni vähän sähläämiseksi kun ei halunnut seistä paikoillaan. Vaikka ulkona oltiin käyty moneen kertaan ja pissat ja kakat hienosti tehty sinnekin, niin loppukehässä iski sitten lopulta tytölle jänskäkakkahätä.  Suoraan järjestyksen selvittyä paineltiin ulkoilualueelle ja kurallahan pikkuinen oli. En tiedä menikö siinä meidän KP, mutta sijoitus oli kuitenkin aivan loistavasti 2. tällä kertaa!! Olen niin ylpeä tuosta pikkuisesta murulaisesta. Helppo näyttelykaveri siitä tuntuisi tulevan. Ihan kuin äitinsäkin on. <3

Seuraavaksi suunnataan sitten juniori-luokan kehiin. 15.12. kun tulee täyteen 9 kk ikää ja pentuluokat jäävät taakse. Uusia näyttelysuunnitelmia on suunnitteilla ensi vuodeksi. Ainakin erkkariin osallistutaan jollain kokoonpanolla, mutta ehkä ennen sitä voisi katsoa jonkun ryhmänäyttelynkin... Tai sitten ainakin mätsäreitä. Intoa olisi paljon enemmän kuin aikaa tähän harrastukseen. =)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentunäyttely kaikille roduille Tampereella 11.9.2016

Cibe Ciibert Cibelius, laulava komistus

Tuhinaa, vikinää ja ryömintää: pennut viikon ikäisiä