Tervetuloa kennel Qoontip's kotisivuille ja blogiin! Täältä löydät tietoa meistä ja tarinoita elämästämme koirien ja kissojen näkökulmasta tarkasteltuna. Tässä laumassa harrastetaan koiranäyttelyitä, oloilua koirien kanssa ja pienimuotoista kasvatustakin. Aika-ajoin syntyy koiravauvoja ja kissavauvojakin.
Kevät-pentue on syntynyt 15.3.2016
Hae linkki
Facebook
X
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
Vastasyntyneet, muutaman tunnin ikäiset.
Ihana odotus päättyi 15.-16.3. välisenä yönä nipin napin ennen puoltayötä. Ensimmäinen pentu (pikkupoika) syntyi kympin uutisiksi n. klo 22 ja viimeinen syntyi 16. päivän puolella n. klo 00:20. Kolme isoa tyttöä ja pikkuinen tomera poika syntyivät. Synnytys meni loppujenlopuksi hyvin ja kaikki pennut oppivat tissille vielä ennen aamua. Tosin poika meinasi alussa jäädä isompien siskojensa jalkoihin (oli melkein puolet pienempi kuin isoin tyttö), mutta sitkeänä kaverina sekin on alkanut kerätä painoa mukavasti. Hieman olen sen kasvua avittanut korvikkeella.
Pennut ovat kaikki eri värisiä. Kaikki kuitenkin luultavasti ovat soopeleita. Poika vaikuttaa mustalta, mutta nyt turkki on alkanut niskasta selvästi punertaa, joten soopeli siitä varmastikin tulee. Samoin kirjavan tytön laikut ovat muuttuneet selvästi ruskeiksi vaikka alussa näyttivät aivan mustilta. Kaikkien turkki tuntuu hieman punertavan. Ehkä Kevätesikon turkki on kaikkein harmain. Kenestäkään ei kuitenkaan taida tulla äitinsä väristä. Jännittävää nähdä minkävärisiä niistä lopulta tuleekaan! On näitä niin ihana seurata.
Kevätheila (poika), Kevätneito, Kevätaurinko ja Kevätesikko.
Hipsu voi hyvin ja on jälleen kerran osoittautunut erinomaiseksi emoksi. Pentu kun inahtaa, niin Hipsu on heti tykönä katsomassa mikä on hätänä. Lenkille malttaa nyt jo lähteä, mutta ei suostu olemaan poissa pentujen luota kuin korkeintaan 10 minuuttia. Muutenkin se on toipunut hyvin synnyksestä. Syö ja juo hyvin. Lenkillä menee reippaasti. Reippaasti on myös kertonut Lottelle ja Hanille kenen pennut ovat ja ettei niiden lähelle ole muilla asiaa. Hipsu onkin saanut olla rauhassa pentujensa kanssa mamman viekussa makuuhuoneessa. Lotte-parka on joutunut toistaiseksi siirtymään Helmin unikaveriksi. Sekin toki tuntuu olevan ihan okei sille. Kunhan pääsee jonkun kylkeen nukkumaan.
Oheisella videolla pennut ovat noin vuorokauden ikäisiä. Kovasti innokkaita ovat syömään. Tyytyväisiä tuntuvat olevan, ei kuulu itkua pentulaatikosta oikeataan ollenkaan. Viime yönäkin heräsin vain 2 kertaa katsomaan. Kummallakin kerralla oli joku eksynyt ja etsi tietään takaisin tisulle. Hieman kun siirsi lähemmäksi niin kohta alkoi tuhina ja lussutus. :D
Vähäiselle on jäänyt kirjoittelu tänä talvena. Mutta olemassa edelleen ollaan. Kaikki elukat (ja ihmisetkin) ovat entisellään ja voivat hyvin. Yksi uusi tulokaskin on joukkoon saatu. Uuden vuoden aattona luoksemme nimittäin muutti pikkuinen maine coon -tyttö Milli , Kasmasiinin Desiree . Kissa tuli Terttu Juvosen ja Harri Uituksen Kasmasiinin kissalasta Valkeakoskelta . Milli on kotiutunut hyvin vaikka koirat aluksi hieman pelottivat. Ne kun tahtoivat niin kovasti tehdä tuttavuutta uuden ihanan tulokkaan kanssa. Muutaman päivän Milli tarkkaili tilannetta yläkerran rapusta portin takaa, jossa ymmärsi saavansa olla rauhassa koirilta. Kun ajatustyö oli tehty, kissa ilmeisesti totesi koirien olevan ihan ok kamuja ja uteliaisuus voitti. Nyt reilun parin kuukauden jälkeen pentu ei enää pelkää koiria ollenkaan. Tipsuilta saa välillä märkiä pusuja kuonolle ja korviin, mutta ne Milli ottaa tyytyväisenä vastaan. Koirille piti näyttää miten iso Milli on! Kissoista Cibe otti heti alusta...
Hanin pääsiäisposeeraus. Hani 10 kk. Coonflakes Xtravaganza Nina Hagen eli Hani on meillä sijoituksessa ja kuuluu Kasmasiinin -kissalaan ja Chatvallon -kissalaan vauvojensa osalta. Hani tuli meille hieman sattumalta, kun Sari Chatvallon-kissalasta halusi tuoda Suomeen kasvatukseen naaraan yhdessä Kasmasiinin-kissalan Tertun ja Harrin kanssa. Kissalle piti löytää sijoituskoti ja ajattelin kaverin olevan hyväksi Leijonalle. Maine coon eista en tiennyt muuta kuin sen, että tiesin Sarilla sellaisia olevan ja että ne on isoja kissoja. Terttu minulle on sitten myöhemmin kertonut rodusta enemmänkin. Samoin Tertun avustuksella olen päässyt tutustumaan kissojen kasvattamiseen ja näyttelyttämiseen muutenkin perusteellisesti viimeisten vuosien aikana. Kiitos siitä, Terttu! Hain Hanin itse Saksasta Düsseldorfin lentokentältä toukokuussa 2012, jonne Hanin kasvattaja hänet Hollannista toi. Lennot oli suunniteltu siten, että matka olisi 16-viikkoiselle kissanpennulle mahdolli...
Lotte ja yhden viikon ikäiset pennut. Keskiviikkona 12.10.2016 Lotte synnytti meille kolme kaunista vauvelia. Pentueessa on kaksi poikaa Isukki Revonhännän Guzmania ja yksi tyttö . Isänä Lotten pennuilla on Sirpa Perälän ihana huiskuhäntä Revonhännän Guzmania . Pentujen sukutauluun kokonaisuudessaan voi käydä tutustumassa Kennelliiton jalostustietokonnassa . Synnytys meni hyvin kun ensin pääsi käyntiin kunnolla. Pennut olivat hyvin saman kokoisia ja tisulle menivät kaikki samantien. Ei siinä tarvinut paljoa opastaa. Viikon aikana paino on tuplaantunut kaikilla ja kaikki painavat lähes grammalleen saman verran. Lotte on äärimmäisen ylpeä vauvoistaan ja on ollut ihana seurata miten se vauvojaan hoitaa ja paimentaa. Sen verran vilkkaita pentuja ovat, että siinä riittää mammelilla puuhaa kun yrittää pitää porukkaansa kasassa. Pentueen teema on räppi, Rähinä-jengi . Teema tulee suoraan Lotten eläväisestä luonteesta. Sen pennuille olisi tuntunut teennäi...
Kommentit
Lähetä kommentti