Qoontip's räppärit syntyneet 12.10.2016

Lotte ja yhden viikon ikäiset pennut.

Keskiviikkona 12.10.2016 Lotte synnytti meille kolme kaunista vauvelia. Pentueessa on kaksi poikaa
Isukki Revonhännän Guzmania
ja yksi tyttö. Isänä Lotten pennuilla on Sirpa Perälän ihana huiskuhäntä Revonhännän Guzmania. Pentujen sukutauluun kokonaisuudessaan voi käydä tutustumassa Kennelliiton jalostustietokonnassa.

Synnytys  meni hyvin kun ensin pääsi käyntiin kunnolla. Pennut olivat hyvin saman kokoisia ja tisulle menivät kaikki samantien. Ei siinä tarvinut paljoa opastaa. Viikon aikana paino on tuplaantunut kaikilla ja kaikki painavat lähes grammalleen saman verran.

Lotte on äärimmäisen ylpeä vauvoistaan ja on ollut ihana seurata miten se vauvojaan hoitaa ja paimentaa. Sen verran vilkkaita pentuja ovat, että siinä riittää mammelilla puuhaa kun yrittää pitää porukkaansa kasassa.

Pentueen teema on räppi, Rähinä-jengi. Teema tulee suoraan Lotten eläväisestä luonteesta. Sen pennuille olisi tuntunut teennäiseltä antaa prinsessateemaista tai muuten seesteistä teemaa. Lotte ei ole ollenkaan yhtä prinsessamainen olemukseltaan kuin siskonsa vaikka äärettömän kiltti ja sympaattinen koiruli onkin. Se on kuitenkin sellainen reipas ja tomera tyttö, joka huolehtii meidän kodin päähälytysten antamisesta aina kun aihetta ilmaantuu. Muut sitten seuraavat perässä.

Eli ylpeänä esittelemme Qoontip's Rähinä-räppärit (ikää yksi viikko):

Elastinen (poika)
Mikael Gabriel (poika)
Mercedes Bentso (tyttö)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentunäyttely kaikille roduille Tampereella 11.9.2016

Pikkuinen Milli

Vahtikoira Lotte-Potte-Papana