Tervetuloa kennel Qoontip's kotisivuille ja blogiin! Täältä löydät tietoa meistä ja tarinoita elämästämme koirien ja kissojen näkökulmasta tarkasteltuna. Tässä laumassa harrastetaan koiranäyttelyitä, oloilua koirien kanssa ja pienimuotoista kasvatustakin. Aika-ajoin syntyy koiravauvoja ja kissavauvojakin.
Kuulumisia pentulaatikolta: 5 viikkoa
Hae linkki
Facebook
X
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
Pennut täyttivät juuri 5 viikkoa. Vauhtia on tullut lisää ja ruoka maistuu jo kovasti. Pentuaitaus alkaa jäädä pieneksi ja pienet juoksentelevatkin joka päivä lattialla. Hauskasti ne aikansa touhuttuaan pyytävät takaisin lämpimään laatikkoonsa. Siellä kun on makuupaikan alla sähkölämmitteinen patja, jonka päällä on mukava köllötellä. Vanhan pirtin lattia kun on vielä tähän aikaan vuodesta hieman vilpoinen.
Touhua riittää. Lelut tuntuvat olevan mieleisiä, samoin Milli-kissa. Hampaat ovat jo pääosin puhjenneet ja niitä pitää kokeilla jokapaikkaan. Varpaat on ihan mahtavat järsittävät jos tielle osuvat. Samoin puntinlahkeet ja tietysti Milli-kissa ja kaikki muut kiinni saatavat eläimet - siskot etunenässä. Onneksi myös lelut kelpaavat. Hienosti osataan käydä jo kakilla paperilla ja pissatkin melkein aina osuvat paperille pentulaatikossa. Lattialla kirmatessa ei paperia muisteta. On niin paljon muutakin jännää tutkittavaa. Tänään jo päästiin kiipeämään isojen petiin ja siellä vasta olikin kiva remuta. Olisi taas pitänyt olla kamera valmiina siinä kohtaa.
Kevätesikko löysi jo kotinsa ja muuttaa Espooseen. Kevätaurinko päätettiin pitää itse. Äänestys oli yksimielinen, vaikka itse en olisi mitenkään osannut näistä valita. Onneksi muu perhe teki ratkaisun puolestani. Ja suloinenhan tuo on
kuin mikäkin. Ehkä se vielä tekee meille monta ihanaa kirjavaa tai particolor-pentua tulevaisuudessa. Sen kutsmanimeksi tulee Hely. Kevätneidolle etsimme vielä omaa rakastavaa kotia.
Lotte ei pahemmin vauvoista välitä. Kun pennut riekkuu lattialla, Lotte pysyttelee visusti turvassa sohvalla. On huomannut etteivät pennut vielä pääse sinne. Lotten mielestä tädin onnenpäivät ja velvollisuudet siskontyttöjä kohtaan voi alkaa sittenkin kun mokomat ovat oppineet koirien tavoille. Mainio tapaus tuo meidän Lotte-potte.
Vähäiselle on jäänyt kirjoittelu tänä talvena. Mutta olemassa edelleen ollaan. Kaikki elukat (ja ihmisetkin) ovat entisellään ja voivat hyvin. Yksi uusi tulokaskin on joukkoon saatu. Uuden vuoden aattona luoksemme nimittäin muutti pikkuinen maine coon -tyttö Milli , Kasmasiinin Desiree . Kissa tuli Terttu Juvosen ja Harri Uituksen Kasmasiinin kissalasta Valkeakoskelta . Milli on kotiutunut hyvin vaikka koirat aluksi hieman pelottivat. Ne kun tahtoivat niin kovasti tehdä tuttavuutta uuden ihanan tulokkaan kanssa. Muutaman päivän Milli tarkkaili tilannetta yläkerran rapusta portin takaa, jossa ymmärsi saavansa olla rauhassa koirilta. Kun ajatustyö oli tehty, kissa ilmeisesti totesi koirien olevan ihan ok kamuja ja uteliaisuus voitti. Nyt reilun parin kuukauden jälkeen pentu ei enää pelkää koiria ollenkaan. Tipsuilta saa välillä märkiä pusuja kuonolle ja korviin, mutta ne Milli ottaa tyytyväisenä vastaan. Koirille piti näyttää miten iso Milli on! Kissoista Cibe otti heti alusta...
Hanin pääsiäisposeeraus. Hani 10 kk. Coonflakes Xtravaganza Nina Hagen eli Hani on meillä sijoituksessa ja kuuluu Kasmasiinin -kissalaan ja Chatvallon -kissalaan vauvojensa osalta. Hani tuli meille hieman sattumalta, kun Sari Chatvallon-kissalasta halusi tuoda Suomeen kasvatukseen naaraan yhdessä Kasmasiinin-kissalan Tertun ja Harrin kanssa. Kissalle piti löytää sijoituskoti ja ajattelin kaverin olevan hyväksi Leijonalle. Maine coon eista en tiennyt muuta kuin sen, että tiesin Sarilla sellaisia olevan ja että ne on isoja kissoja. Terttu minulle on sitten myöhemmin kertonut rodusta enemmänkin. Samoin Tertun avustuksella olen päässyt tutustumaan kissojen kasvattamiseen ja näyttelyttämiseen muutenkin perusteellisesti viimeisten vuosien aikana. Kiitos siitä, Terttu! Hain Hanin itse Saksasta Düsseldorfin lentokentältä toukokuussa 2012, jonne Hanin kasvattaja hänet Hollannista toi. Lennot oli suunniteltu siten, että matka olisi 16-viikkoiselle kissanpennulle mahdolli...
Kennelin verkkomateriaalit ovat jo osittain siirtyneet ja siirtyvät kokonaisuudessaan lähiaikoina uuteen osoitteeseen. Saimme oman domainin vihdoin käyttöömme tämän muutoksen myötä. Tervetuloa: www.qoontips.com !
Reippaita ovat kaikki !
VastaaPoistaValloittavia <3
Ihana tuo ruokailu video - keskittyminen huippuluokkaa :)
<3 Hely <3
Se on tärkeä juttu tuo syöminen. Jauheliha on tosi namia. Sitä ne tuossakin ronkkivat tarmokkaasti. 😍
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista